Skip to main content

Hankkeen eteneminen kuvataan karttoihin siten, että kartoista olisi nähtävissä, missä työvaiheessa hanke etenee. Pyrimme kuvamaan oheisessa kartassa hankkeen etenemisen ja työvaiheet. Kartta antaa kuitenkin kokonaiskuvan hankkeen laajuudesta sekä suunnitelman mukaisista putkilinjauksista. Pinkillä ne linjat, joita ei vielä rakennettu ja ovat suuntaa antavia linjauksia.

Alempana linkki toiminta-alueen vahvistamishakemukseen liittyvä kartta, johon on sinisellä värillä merkitty haettu toiminta-alue ja vihreällä värillä merkitty tavoitteellinen toiminta-alue.

Lisäksi mukana on Kakskerran järven alueen asemapiirrokset.

Lataa kartat pdf-muodossa viereisistä linkeistä.